perjantai 4. toukokuuta 2018

Sotilastorppien mäki



Isojakokarttojen yhteen liittäminen ja tietojen vieminen nykykartalle paljasti mielenkiintoisen kohteen Turun Orikedolla. Karttatyö oli museolla tehty jo 2006, mutta vasta kun kartoitin vanhoja kylätontteja, tuli tämä huomattua. Kävimme tätä paikkaa katsomassa Kaisa Lehtosen kanssa keväällä 2016 kun jatkoimme vanhojen kylätonttien kartoittamista.
Orikedon teollisuusalueen reunalla oleva mäki keväällä 2016, osoite on Silakatu 6.

Mäen ympärillä oli 1700-luvun lopulla kaikkiaan viisi sotilastorppaa. Kartassa torpat on merkitty turkoosilla. Kartan eteläosassa on sotilaiden peltoja. Vuosien 1763-1781 isojakokartat kertovat, että mäen eteläpuolella on ollut kolmen eri sotilaan pellot. Räntämäen, Haihun ja Metsämäen kylien yhteinen reservisotilaan pelto, vieressä Halisten ja Kähärin yhteisen sotilaan pelto ja näistä luoteeseen on ollut Saramäen Pukkilan rakuunan pelto.

Mielenkiintoiseksi asian tekeekin se, että kaikki torpat peltoineen on sijoitettu yhteen paikkaan. On muodostunut varsinainen sotilastorppien asuinalue.

Sotilastorppien mäki kuvattuna etelästä.

 Pellolla törötti kaksi rajakiveä, jotka selvästi ovat olleet kahden peltolohkon välisiä pyykkejä.


Rajapyykit linjassa pellolla
Torpat nimettynä kartalla. Yhden rajapyykin ohjeellinen sijainti esitetty punaisella ympyrällä.
Sotilaiden torpat puolestaan sijaitsivat mäen reunamilla, sen molemmin puolin. Torpista neljä oli usean kylän yhteisesti varustamia torppia. Mäen länsipuolella oli Pukkilan rakuunan torppa ja Halisten/Kähärin kylien yhdessä varustaman sotilaan torppa. Mäen koillisreunalla oli Räntämäen Räimän talon ja Haihun yksinäistalon sotilaan torppa ja tästä vielä hieman koilliseen Räntämäen Brusin ja Metsämäen yksinäistalon sotilaan torppa.

Mäestä hieman pohjoiseen, aivan Vanhan Tampereentien reunassa on vielä ollut Saramäen kylän Huilun talon rakuunatorppa.


Mäen reunalla vielä oleva mansardikattoinen rakennus sijaitsee samalla paikalla jossavanhan kartan mukaan on ollut myös Pukkilan rusthollin rakuunatorpan tontti.
Vanhassa kartassa näkyvät vielä mäkeä ympäröineet rakennukset. Haihun sotilastorppa, joka oli lohkottu omaksi Orihketo –nimiseksi tilaksi vuonna 1923, purettiin 2005. Samana vuonna purettiin myös mäen länsireunalla ollut torppa.


Orihketo, vanha asuinrakennus, joka purettiin 2005.

Mäen länsireunalla ollut pitkänurkkainen hirsirakennus, joka purettiin 2005



Alueella ei ole ollut suojelutavoitteita ja viimeisin muutos on tapahtunut vuoden 2017 aikana. Louhintaliike on ostanut koko tontin ja niin on mäkikin louhittu pois. Vanhat peltojen rajakivet ovat myös kadonneet.

Sanna Kupila
kuvat kirjoittajan

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Järvetön Järvistensaari



Järvistensaari on outo nimi saarelle, jossa ei ole järveä, ei pienen pientäkään lampea. Paremmin nimi tuntuisi kuvaavan läheistä Kakskerran saarta, joka on kartassa muodoltaan kuin litistetty munkkirinkilä, järvi keskellä reikänä!  Kakskerrankin nimeen järven arvellaan tosin kätkeytyvän, onhan saarella ikään kuin kaksinkertainen rantaviiva ja saarelle noustaessa tullaan rantaan ”kaks kertaa”.

Viime syksyisen saarten inventointiprojektimme jälkitöiden myötä sain kuulla Järvistensaaren nimestä teorian, jolla vaikuttaa olevan vinha perä. Saarella vakituisesti asuva henkilö tiesi kertoa, että koillispään Järvisten tilan pelto on kuivatettu järvestä johtamalla vedet kalliokannaksen läpi puhkaistuun ojaan ja siitä mereen. Kalliokannas räjäytettiin ja tilalla on nyt betonista valettu silta. Jo räjäytysmetodista ja betonimateriaalista voi  arvata tämän tapahtuneen 1900-luvun alkupuoliskolla tai puolenvälin tienoilla.

Pohjana kuvankaappaus Turun karttapalvelusta
Betonisilta paikallistuu epäilemättä yllä olevaan kuvaan merkittyyn kohtaan, jossa oja viettää kohti  merta kalliokumpareiden välitse. Tiedän askeltaneeni puolijuoksua elokuisena inventointipäivänä juuri tuosta. Kiireeni kostautui, sillä en tullut valokuvanneeksi siltaa saaren historiaan liittyvänä arvokkaana rakenteena.

Järvisten tilan peltoa on kuitenkin käytetty jo ennen tuota viimeisintä kuivatustoimenpidettä. Isojakokartassa vuodelta 1786 alue näkyy mukavan kokoisena niittynä. Kartan tekstin mukaan Maarian pappila oli juuri hankkinut niityn ja koko saaren koilliskulman omistukseensa vaihtokaupalla; aiemmin palsta oli kuulunut Satavan Kaivoisten kylälle. Vaihtokaupan seurauksena Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä omistaa tänäkin päivänä maita ja rakennuksia Järvistensaaren pohjoisrannalla.
 
Kansallisarkiston digitaaliarkisto, ote Satavan Nikkilän isojakokartasta vuodelta 1786
Vuoden 1810 tienoilla pappila perusti Järvistensaaren palstalleen torpan, ja saaren koilliskulma tuli  tunnetuksi torpassa asuneiden suutarin ja sepän tarjoamista palveluksista. Pelkällä käsityöllä ei kuitenkaan eletty, vaan maatalouttakin tarvittiin, ja niittyä lienee raivattu jo tuolloin pelloksi. Suutari jättäytyi pois tästä ”käsityöläiskombosta” noin vuonna 1851, mutta seppää tarvitsevat soutivat saarelle 1800-luvun lopulle saakka. Torppa tunnettiin sepäntorppana vielä ainakin ensimmäisen maailmansodan aikoina.

Vuonna 1926 torpan silloinen asukas lunasti maan ja rakennukset omakseen, ja syntyi pienviljelytila, jolla vielä 1960-luvulla pidettiin kahta lehmää. Alla olevan kuvan kaksi lähes identtistä karttaa  vuosilta 1906 ja 1926 näyttävät, että itsenäistyneen maatilan rakennukset periytyivät torppariajalta. 
 
Kansallisarkiston digitaaliarkisto, Maarian Pappilan Järvistön palstan uusjakokartta 1906 (vas.) ja Järvisten tilan lohkomiskartta 1926
Vanhakantaisen maatalouden aikaan ennen heinän viljelyä pellossa karjan tarvitsema rehu koottiin erilaisilta luonnonniityiltä. Niityt olivat  siis varsin haluttua arvokasta omaisuutta. Ne olivat usein kosteapohjaisia, heinittyneitä ja kaisloittuneita maita, joille puut eivät olleet vielä juurtuneet. Järvisten torpan pelto on vielä joitakin satoja vuosia sitten ollut flada eli merestä vähitellen erottuva ja makeavetiseksi muutuva vesiallas. Tältä lahti on näyttänyt kolmen metrin korkeuskäyrän mukaan, siis merenpinnan ollessa kolme metriä nykyasoa ylempänä:
 
Pohjana kuvankaappaus Turun karttapalvelusta
Kun Satavan saaren keskiaikaiset kylät valtasivat muutoin metsäisen Järvistensaaren käyttöönsä, ”järvi” eli maatuva ja kaislikkoinen flada oli saaren huomattavin ja tunnusomaisin piirre – ja siitä siis nimi. Ajatelkaa, miten kaukaisia asioita nimistö kuljettaa mukanaan!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Pelastui Turun palolta



Jopa niin kauan kuin 111 vuotta sitten museolle lahjoitettu esine voi vielä paljastaa itsestään uutta tietoa. Hieno hetki, kun saa lisätä luettelointikorttiin (siis sähköiseen tietokantaan) täydennyksiä!

Palovakuutusmerkki, esinenumero 7811
Apteekkimuseon ja Qwenselin talon näyttelyuudistuksen tiimoilta museokeskuksen tiedostoista putkahti esiin muuan museorakennuksen historiasta tuttu nimi: lasimestari Weini on lahjoittanut vuonna 1907 silloiselle Turun kaupungin historialliselle museolle suurpalossa vuonna 1827 säilyneen palovakuutusmerkin, jonka pitäisi oleman peräisin entisestä Eteläkorttelin talosta 59.

Tiedoissa lasimestarin nimeksi on tosin merkitty A. Weini, kun taas entuudestaan tuntemamme, 1800- ja 1900-lukujen taitteen Turussa toiminut lasimestari oli etunimeltään Wilhelm. Melkoisella varmuudella kyseessä on kuitenkin sama henkilö. Lasimestari Wilhelm Weini oli vuonna 1880 ostanut sen puurakennuksen, jossa Apteekkimuseo ja Qwenselin talo nykyisin toimivat. Weinin tontti ulottui Läntiseltä Rantakadulta Linnankadulle, jonka varteen hän rakennutti  vuonna 1885 kivitalon. (Siis sen, jossa toimii nykyisin matkailuneuvonta ja jonka vanhemmat turkulaiset muistavat myös Neuvostoliiton konsulaattina.)

Tontin vanha, paloa edeltänyt ”osoitetunnus” oli ollut Eteläkortteli 51. Palovakuutusmerkin alkuperäiseksi sijainniksi taas on lahjoitettaessa kirjattu Eteläkortteli 59, nykyosoitteessa Linnankatu 17 sijainnut pitkään viljelyksinä käytetty suuri tontti. Tontille tehtiin uusi rakennus 1800-luvun alussa ja se on myös palovakuutettu, joten periaatteessa merkki voi todellakin liittyä tonttiin 59. Mutta miksi merkki olisi päätynyt tontin 51:n omistajan Weinin haltuun?

Ongelma sai selityksensä vanhojen sanomalehtien avulla. Lasimestari Weini on sekä lahjoittanut että myynyt kaakeliuunin silloiselle Turun kaupungin historialliselle museolle: ensimmäisen vuonna 1893 talostaan ”Uudenkaupunginkortteli 5” ja toisen vuonna 1907, jolloin hänen talonsa vanhaksi tunnukseksi mainittiin tuo ”Eteläkortteli 59”. Vanhat kortteli- ja tonttimerkinnät olivat siis 1800-luvun kuluessa ehtineet hämärtyä ihmisten mielissä. Palovakuutusmerkki on arvatenkin toimitettu museoon Eteläkorttelin talosta 51 vuonna 1907 kaakeliuunin kylkiäisenä, ja talosta on siinä yhteydessä käytetty väärin muistettua numeroa 59.
Otteet sanomalehdistä Turun Lehti 14.12.1893 (vas.) ja Åbo Underrättelser 24.10.1907. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Mutta mikä tällainen palovakuutusmerkki oikein on? Niitä ovat antaneet 1700- ja 1800-luvuilla toimineet palovakutusyhtiöt vakuutuksen ottaneille asiakkailleen. Weinin lahjoittaman merkin on myöntänyt vuonna 1782 perustettu Allmänna Brandförsäkringsfonden Eteläkortteli 51:n varhaisemmalle omistajalle professori Josef Pippingille. Tämä vakuutti talon vuonna 1791. Vakuutusasiakirja on tallella Turun kaupunginarkistossa, yhdessä monien muiden muinaisille turkulaistaloille otettujen vakuutusten kanssa. Nykypäivään ovat siis säilyneet sekä vakuutusasiakirja, vakuutettu rakennus että vakuutuksen ulkoiseksi tunnukseksi myönnetty merkki.

Talon Eteläkortteli 51 palovakuutusasiakirjan alku. Turun kaupunginarkisto.
Merkki  on ollut tapana kiinnittää vakuutetun rakennuksen ulkoseinään, ja  kuvahaku sanalla brandfösäkringsmärke näyttää tuloksina mm, miten merkki on saatettu asentaa pääoven yläpuolelle koristein ympäröitynä tai suojata pienellä katoksella. Merkki on selvästikin nostanut talon arvoa muiden silmissä ja korostanut talon omistajan varakkuutta ja kaukokatseisuutta.

Lähde
Weinin lahjoittama merkki on lyijyä ja edustaa Allmänna Brandförsäkringsfondenin vanhinta merkkiversiota. Em. kuvahaulla löytyy myös saman vakuutusyhtiön rautaisia merkkejä ja vuonna 1746 perustetunTukholman kaupungin palovakuutuskonttorin (Stockholms Stads Brandförsäkringskontor) merkkejä, joita kuvittaa osuvasti Feeniks-lintu. Mutta mitä Allmänna Brandförsäkringsfondenin merkin kuvitus esittää? Kertokaa vapaasti tulkintanne, itse olen näkevinäni laakeriköynnöksen ja kaksi alaviistoon sojottavaa soihtua.

*
Jos haluatte tietää, mitä muuta Turun palosta pelastettua museokeskuksen kokoelmista löytyy, katsokaa kollegani Karin Kaponieeri-blogia: Turun palosta pelastettua 1 - 10.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...