Rakennusten inventoinnista ja suojelusta

”Todellakin ihmettelen, eikö tuollaista kellaria ole inventoitu mihinkään suojelulistaan, edes seurattavaksi ja sillä tavoin estetty hävittämistoimet ? ”. Näin kirjoitti Maija kommenttinaan kivikellarin purkamisesta joulukuun alussa.

Rakennusten suojelu tapahtuu meillä pääasiassa kaavoituksen kautta ja erikoistapauksissa erityislainsäädännöllä rakennusten suojelusta. Kaavoittamattomia alueita  on erityisesti maaseudulla todella paljon. Kaavalla tarkoitan tässä asemakaavaa eli yksityiskohtaista aluetta koskevaa suunnitelmaa. Yleiskaavoja, joissa alueitten käyttöä käsitellään yleisellä tasolla, alkaa sentään ainakin Varsinais-Suomessa olla jo melkein joka kunnassa. Kunnilla on kaavoitusmonopoli eli kaikki kaavoitus tapahtuu kunnan myötävaikutuksella.

Maakuntamuseo on 1980-luvulta asti tehnyt järjestelmällistä, kaikkia ennen 1940 rakennettuja rakennuksia koskevaa rakennuskannan inventointi alueellaan. Viime vuosina aikahaarukkaa on tuotu lähemmäs nykyaikaa, paikoitellen on inventoitu myös 1950- ja 1960-lukujen rakennukset. Inventointien yhteydessä tehdään myös alueen rakennuskantaa koskeva arvotus. Mutta vaikka joku kohde on maakuntamuseon inventoinnissa arvioitu paikallisesti tai vaikkapa maakunnallisesti arvokkaaksi, ei se turvaa kohteen säilymistä. Vasta kun alueella on asemakaava, jossa kohteelle on sr- merkintä, joka kieltää purkamisen, on kohde ainakin toistaiseksi turvattu – periaatteessa. Toistaiseksi siksi, että kaavatkin vanhenevat ja uudessa kaavassa asia käsitellään taas uudelleen. Toki on todettava, että sr-merkinnän poistamiselle on ainakin tähän asti pitänyt olla erittäin hyvät perusteet. Kohteen tuhoutuminen esimerkiksi tulipalossa tietysti on hyvä peruste suojelumerkinnän poistamiselle. Antikvaarisessa mielessä vanhasta tehdyllä kopiolla ei ole arvoa, eikä museo yleensä puolla kopioitten rakentamista. Vanhan rakennuksen arvo on suureksi osaksi sen materiaaleissa, kopiolla on vain kopion arvo. Maisemallisin tai kaupunkikuvallisin syin voisi ajatella kopion olevan oikeutettu, mutta uusvanhat rakennukset ovat yleensä aina tavalla tai toisella epäonnistuneet - on joko mittakaava, aukotukset tai tekninen toteutus mennyt poskelleen.

Tällaista ”spontaania”, täysin turhalta tuntuvaa purkua kuin esimerkiksi tuossa aiemmin käsitellyssä kivikellarin tapauksessa kävi, ei taida mikään maailman mahti pystyä estämään. Jos ihminen ei arvosta vanhaa rakennusta tai uudempaakaan, vaan haluaa sen hävittää, niin hänhän tekee sen. Millään listalla ei hävittämistä pystytä estämään. Eikä arvokasta rakennuskantaa pysty mikään eikä kukaan ”valvomaan”.

Parhaaksi ja lähes ainoaksi aseeksi tietämättömyyttä  ja hävittämisvimmaa vastaan jääkin valistus ja yleinen asennekasvatus. Aina uudestaan ja uudestaan pitää tuoda esille niitä arvoja, jotka liittyvät  vanhaan rakennuskantaan. Ne sisältävät paitsi esteettisiä ja historiallisia arvoja  myös ihan käsin kosketeltavaa historiaa.

Tämä mielikuvitusta kiehtova rakennus nököttää yhä paikallaan, kiitos omistajan

Erityisesti talousrakennukset ovat tänä päivänä "tarpeettomina" purku-uhan alaisia. Tästä  ranta-aittojen ryhmästä yksi hävisi syksyisenä yönä. Poliisi keskeytti purkutyön.

 Tätä rakennusta ei enää ole, palokunta poltti sen aivan äskettäin. Olihan se jo jätetty heitteille, kuva on viime kesältä.

Tämän kylän rintapellon ( viljelty varmasti 1700-luvulla, oletettavasti jo 1500-luvulla, kun kyläkin todistettavasti oli olemassa) omistaja istutti metsäksi. Maakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta. Ei kuitenkaan kuvan oton aikaan 1990-luvulla.

Tältä jokilaaksoon laskeva pelto näytti viime kesänä.

Kuitenkin on niin, että  rakennusten omistajat  ovat myös parhaita rakennusten suojelijoita ja säilyttäjiä. Eihän rakennuksia suojella päätöksillä eikä pykälillä. Jos rakennusta ei huolleta eikä siitä huolehdita,  niin ei siinä parhaatkaan pykälät auta. Se, että meillä tänä päivänä on valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittäviä maisemia ja valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaita rakennettuja ympäristöjä, johtuu ainoastaan ja vain siitä, että tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat hoitaneet peltojaan, pihapiirejään ja rakennuksiaan omaksi ja kaikkien meidän muidenkin iloksi.

Ja kivikellarista vielä. Se itse asiassa sijaitsi kaava-alueella, mutta sillä ei ollut mitään merkintää. Kaava on vuodelta 1982 eli selkeästi vanhentunut ainakin suojelun osalta. Vuonna 1985 tuli nimittäin voimaan rakennuslaki, jossa olemassa olevat rakennukset ja myös luonnonympäristö vaadittiin kaavassa huomioimaan, MRL 54 § ” Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää”.


Eija Suna