tiistai 16. syyskuuta 2014

Kuralan Kylämäkeen uudet esihistoria -opastaulut




Kuralan Kylämäessä julkistettiin Kylämäen perinteisten Syyspäivien yhteydessä 12.9.2014 uudet esihistoria –opastaulut. Taulujen julkistaminen ajoitettiin Euroopan kulttuuriympäristöpäivien yhteyteen syyskuun toiselle viikonlopulle, koska päivien tämänvuotisena teemana oli nimenomaan näkymätön kulttuuriperintö. Tällä teemalla haluttiin tuoda esille erityisesti sitä kulttuuriperintöä, joka ei välttämättä heti ensi vilkaisulla katsojalle avaudu, ja joka saattaa olla esimerkiksi piilossa maan alla.



Kahdessa opastaulussa kerrotaan Kylämäellä ja sen lähiympäristössä sijaitsevista muinaisjäännöksistä, alueen esihistoriasta sekä maiseman muutoksesta. Tauluista toinen keskittyy nimenomaan Kylämäen esihistoriaan, toinen lähiympäristön tärkeimpiin muinaisjäännöksiin. Näin Kylämäki liitetään ikään kuin osaksi Aurajokilaakson laajempaa rautakautista asutusta. Muinaisjäännökset muodostavatkin kulttuurimaiseman vanhimman kerrostuman; Aurajokilaakson nykyisen kulttuurimaiseman juuret voidaan jäljittää aina rautakaudelle asti.



Taulut sijaitsevat Kuralan Kylämäen kalmistoalueella, mäen itäosassa. Ne teetettiin Museoviraston myöntämällä muinaisjäännösten hoitotuella. Taulujen sisällön teki arkeologi Sari Mäntylä-Asplund ja taiton graafinen suunnittelija Johanna Marttila.


Koska taulut pystytettiin muinaisjäännösalueelle, oli kaivutyö tehtävä arkeologin valvonnassa.



Taulujen julkistamistilaisuus 12.9.2014. Taustalla toinen vielä peitettynä oleva taulu.


Turun museokeskuksen pitkäaikainen tutkija Anneli Sorvoja sai vastuullisen tehtävän taulujen paljastajana.

"Taulutyöryhmä" vasemmalta lukien: Johanna Viitaharju, Satu Mikkonen-Hirvonen, Sari Mäntylä-Asplund, Kaisa Lehtonen ja Johanna Marttila

Teksti Kaisa Lehtonen, kuvat Kaisa Lehtonen, Anneli Sorvoja, Johanna Viitaharju ja Satu Mikkonen-Hirvonen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...