keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kännykät ovat jo kulttuurihistoriaa


Historiakin kulkee koko ajan eteenpäin ja siksi on tärkeää että myös museot kulkevat eteenpäin ajassa, eivätkä juutu esittelemään aina pelkästään samoja aikakausia näyttelyissään. Tämä on tärkeää myös sen takia, että uudempi, tutumpi historia on usein aivan eri tavalla lumoavaa kuin satoja vuosia vanhat esineet, jotka tuntuvat kertovat jostakin kaukaisesta, vieraasta maasta.Lähihistoria myös avautuu paremmin kävijälle.

Yksi parhaita paikkoja kokea tätä lähihistorian lumoa on Salon elektroniikkamuseo, joka on tähän saakka keskittynyt radio- ja TV-kokoelmiin aina 1900-luvun alusta omasta lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuihin malleihin. Museon radio- ja TV-kokoelmat perustuvat erityisesti 1927-1993 toimineen salolaisen elektroniikkajätti Salora Oy:n mallistoon.  

Mutta nyt Salon historialliseen museoon kuuluva elektroniikkamuseo on rohkeasti tarttunut oleelliseen aiheeseen: suomalaiseen matkapuhelintuotantoon. Joulukuussa avattu Made in Salo –näyttely keskittyy tottakai nimenomaan salolaiseen tuotantoon ja täysin oikeutetusti. Salohan oli koko Nokian huippukauden tuotannon keskuspaikkana. Itseasiassa Nokian matkapuhelintuotanto alkoi Saloran kanssa yhteistyössä kehitetyillä Mobira-radiopuhelimilla.


Muistatko, kun kiireisillä liikemiehillä oli tämmöiset?

Vastaava status 2000-luvun alussa oli Nokian Communicatoreilla.

Mobira-mies. Aikansa edelläkävijä.
Näyttelyssä tuodaan esille myös Salolaista monitorituotantoa sekä puhelinten valmistusta aina 1920-luvun kampimalleista alkaen, mutta keskiössä ovat selkeästi ja ansaitusti matkapuhelimet. Aina 1980-luvun 10-kiloisista NMT-autopuhelimista ja ensimmäisestä ”käsipuhelimesta”, Mobira Cityman 900:sta, matkapuhelinmarkkinoiden räjähdysmäiseen kasvuun ja mallikirjoon 1990-luvun puolen välin jälkeen ja älypuhelinten kehitykseen 2000-luvun puolella.

Näyttely herättää varmasti muistoja kävijässä kuin kävijässä: itse muistan kuinka matkapuhelimet 1990-luvun loppuvuosina muutamassa vuodessa muuttuivat snobien ja juppien statusvälineistä lähes jokaisen omaisuudeksi (itse tosin hankin ensimmäisen Nokiani vasta 2000-luvun puolella).

Myös matkapuhelinten valmistus on saatu museoon. Näytillä on nimittäin Nokian N8-mallin tuotantolinja vuodelta 2010. Samalla sen voidaan katsoa edustavan siirtymäkautta uuteen, kosketusnäytöllisten älypuhelinten aikakauteen.

Näyttelyn rakentamisessa ovat avustaneet lukuisat innokkaat vapaaehtoiset Salon elektroniikkamuseon ystävistä. Monet heistä ovat vanhoja Saloran tai Nokian työntekijöitä, joiden ammattitaito ja tuntemus aiheesta on ollut museolle korvaamaton apu. Tämän kaltainen kansalaisyhteistyö on osallistavaa kulttuuriperintötyötä parhaimmillaan.

Matkapuhelimet ovat ennätysajassa valloittaneet kiinteän paikan nykyihmisen elämän keskiössä. Ehkä juuri siksi, ja matkapuhelinteknologian muutaman vuosikymmenen aikana läpikäymän hurjan kehityksen takia kukaan ei ole vielä ymmärtänyt pysähtyä, katsoa taaksepäin, ja huomata että  kännyköillä on jo kokonainen monivaiheinen historia kerrottavana.

Tämä historia - ja näyttely - on täynnä useimmille meistä tuttuja muotoja, värejä ja muistoja. Eri aikakausien soittoääniä jää ehkä kaipaamaan. Useimmat voivat varmasti Salon elektroniikkamuseon näyttelystä löytää matkapuhelinmalleja joita on omassa taskussaan kantanut, ja miettiä kuinka paljon elämä on sen jälkeen ehtinyt muuttua. Samalla voi miettiä kuinka olemme matkapuhelintuotannon myötä kokeneet kansainvälisen menestyksen nousun ja laskun. Nyt on jo aika katsoa sitä taaksenpäin ja Salon elektroniikkamuseo on tehnyt uraauurtavan työn tehdessään niin. Se on luultavasti ensimmäisenä museona nostanut esiin matkapuhelimet ja niiden tuotannon tärkeänä kappaleena suomalaista kulttuurihistoriaa.

Elektroniikkamuseon aukioloajat ja yhteystiedot museon nettisivuilla:


Näyttely esittelee myös vanhempaa puhelinhistoriaa.


  




Nokia N8:n tuotantolinja.
Varhainen versio internet-tabletista




 John Björkman

maanantai 19. joulukuuta 2016

Riehakas Nuutti juo joulun loppuun



Nuorisoa nuutteina vuonna 1972 (kuva: Uudenkaupungin museon kuvakokoelmat).

Joulunviettoon on perinteisesti kuulunut monenmoisia tapoja, joista osa on viime vuosikymmeninä alkanut vaipua unholaan. Esimerkiksi se, että joulu oli ennen pitkä juhla, joka kesti vaihtelevasti 12-20 päivää. Jouluaatto ja joulupäivä ovat olleet erityisen pyhiä päiviä, jolloin kotoa ei sopinut poistua muuta kuin kirkkoon. Mutta jo Tapaninpäivästä alkoi vilkas vieraileminen ja seurustelu, etenkin nuorten keskuudessa.

Tavanomaisempien vieraiden lisäksi taloihin saattoi tupsahtaa myös perin kummallista väkeä. Tapaninpäivänä tuli Tapaninlaulajia ja välipäivinä valkoiseen sonnustautuneita jouluämmiä, kurkia, elefantteja, paimenia ja muita kummajaisia jotka kerjäsivät syötävää ja (etenkin) juotavaa.

Eniten näitä naamiokulkueita tunnetaan joulun vanhalta päätöspäivältä, Nuutinpäivältä. Nuuttina on nimittäin vietetty joulu loppuun ja on aika viedä tynnyristä tappi ja aloittaa arkiset askareet. Nuutinpäivää on vietetty Varsinais-Suomessa vaihdellen joko loppiaisen jälkeisenä päivänä tai 13.1. Koska ihmisillä saattaa muuten olla taipumus venyttää juhlimista, ovat nuuttikulkueet menneet talosta toiseen ja varmistaneet joulun loppumisen – samalla tehden selvän joulun juomista ja muista herkuista.

Kulkueissa liikkuvat hahmot ovat yleensä olleet kylän nuorisoa. Joskus nuutinpäivän kulkueeseen ovat osallistuneet vain nuoret miehet, mutta naistenkin tiedetään ottaneen osaa niihin, kuten myös vanhempien miesten.

Nuutinpäivän kulkueen hahmot ovat olleet vaihtelevia. Mukana on saattanut olla tytöiksi pukeutuneita poikia ja pojiksi pukeutuneita tyttöjä, morsiuspari, paimenia tai erilaisia eläimiä kuten kurkia, karhuja tai elefantteja. Kulkueen johtaja on yleensä ollut joko pukki tai parooni.

Pukki oli kyyryssä kulkeva mies, jolla oli selän yli heitetty lampaan talja. Taljan alla oli keppi, johon oli kiinnitetty pukin pää ja häntä.

Paroonilla puolestaan oli naamio, nurinpäin käännetty takki ja jonkilainen korkea hattu, esimerkiksi oljista tehty. Vyöllä hänellä oli jonkinlainen miekka.

Nuutit ovat usein olleet hiljaa, jotta heitä ei tunnistettaisi, tai puhuneet muunnelluin äänin tai äännelleet kuin eläimet. Nuutit ovat saattaneet tanssia tai mekastaa. Joskus he ovat jahdanneet talon nuoria naisia, joskus taas talon naiset ovat yrittäneet nyhtää nuuttpukilta parran. Tyypillinen leikki on, että talon väki yrittää päästä kurkistamaan nuutin naamion alle. Siksi nuuteilla oli usein märkä vihta tai virtsaan kastettu olkipamppu, joilla he huiskivat niitä jotka yrittivät koskettaa heitä.

Lapsia nuuttikiertueella 1970-luvulla Taivassalossa. (Kuva: Aarre Kupila)
Joskus nuutit ovat sanoneet tulevansa pesemään tynnyreitä, joskus viemään tynnyreistä tapit – ja tarjonneet katajan rangan uuden tapin tekoainekseksi. Joiltain paikkakunnilta on taltioitu myös nuuttien kiitosloruja, tai pilkkaloruja joita lausuttiin jos isäntäväki ei antanut nuuteille tarjottavaa. Seuraava loru on Somerniemeltä:

Rapa on sun tynnyrisäs
koko joulun ollu,
ja enkä ole sun lihas murenaa
ja voitas nährä saanu.
Kaikki hyvii taloi,
ja yks on paska,
kunnes nyt tynnyrin pesijälle
ryyppii antaa jaksa.
Ei sinä minuu ensi kesän elopellol näe.


Nuutinpäivän kulkueet ovat olleet vahva perinne Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Vakka-Suomen alueella perinne elää edelleen. 1900-luvun toisella puoliskolla tapa on kuitenkin läpikäynyt muutoksen. Kun nuoriso on siirtynyt viettämään aikaa muualla, on nuuttipukkiperinne hiljalleen siirtynyt lasten omaisuudeksi ja nuuteille annettavat tarjottavat vaihtuneet sahdista ja viinasta makeisiin. Myös pukeutumisperinne on muuttunut uusien kulttuurivaikutteiden myötä. Asuissa käytetään helposti saatavia materiaaleja, kuten sukkahousuista tehtyjä naamioita ja nykyajan nuuttipukkien joukossa nähdään paljon mm. populaarikulttuurista tuttuja hahmoja. 

Uusikaupunkilaisia lapsia nuutteina 1960-luvulla. (kuva: Uudenkaupungin museon kokoelmat)


John Björkman



Lähteitä:

Bregenhoj Karsten & Vento Urpo. Nuutti. Suomalainen karnevaali. SKS 1975.

Harva Uno. Varsinais-Suomen henkistä kansankulttuuria. Varsinais-Suomen historia III:1. Porvoo 1935.

Vilkuna Kustaa. Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Keuruu 1981.

Vanhat merkkipäivät (toim. Jouko Hautala). SKS 1986.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulurauhaa, lentopommilla



Monessakin turkulaiskodissa täytyy olla tallella näitä kummallisia pikku propelleja, sillä niitä kylväytyi maahan viime sotien lentopommituksissa, ja kaiken jännittävän uutterasti esille penkovat lapset ovat löytäneet niitä turkulaisilta kalliolta, metsistä, pelloilta, kaduilta ja pihoilta. Osa päätyi uudelleen metallin raaka-aineeksi, sillä viime sodan ja pulan aikana Maan Romu –yhdistys organisoi kaikenlaisten jätteiden talteenoton ja toimittamisen uusiksi raaka-aineiksi – siis nykysanoin kierrättämisen. Suurimman osan näistä jätteistä keräsivät nimenomaan lapset.


Hirvensalon Maunulan talon maille osuneen pommin sirpaleita ja osia on koottu teepurkkiin. Satsi tuli tänä syksynä Turun museokeskuksen kokoelmiin.

Pikku propellit ovat peräisin venäläisistä lentopommeista. Pudottamisen jälkeen pommiin kuuluva propelli alkoi ilmavirran ansiosta pyöriä, ja siihen kuuluva kierretanko, varmistin, kiertyi irti. Tarkemmin sotatekniikkaa tuntematta * tiedän sanoa vain, että varmistimen irtoaminen viritti pommin räjähdysvalmiiksi. Propelli lensi omia aikojaan minne sattui, ja pommi jatkoi vakaata matkaansa kohteeseen. Varmistin saattoi päätyä melkoisen matkan päähän pommin putoamispaikasta.

Kaikkia varmistimia ei ole kierrätetty raaka-aineeksi. Osa säästyi kodeissa muistoina, osa muuttui miekat auroiksi -periaatteella mm leluiksi tai käyttöesineiksi. Museon opetuskokoelmaan on jo vuosia sitten päätynyt Kakolanmäeltä talletettu propellipari. Esineet löytyivät aikoinaan puutarhatöitä tehtäessä isä työskenteli Kakolan vankilassa ja perhe siis asui mäellä – ja niitä pidettiin esillä sellaisenaan eteisen lipaston päällä kymmenkunta vuotta. Vuonna 1957 perheen tytär meni naimisiin ja vei sodan muistot omaan kotiinsa, antaen niille aivan uuden käyttötarkoituksen jouluisina kynttilänjalkoina. Propellit saivat siksi pintaansa tummanvihreän värin. 

Nykyisin (ja juuri nyt) nämä pommin osat levittävät joulurauhaa museon joulutapahtumassa Iso-Kohmon talossa.

























***


*) ... mutta netin avulla aiheesta löytyy tietenkin havainnollistavaa tietoa - mm kaavakuva tällaisesta venäläisen pommin kärkisytyttimestä  ja hieno räjähtämätön (mutta kaiketi sentään vaarattomaksi tehty) pommiyksilö Kymenlaakson museosta.








maanantai 5. joulukuuta 2016

Juhlat television kanssa



Joulukuu tuo taas tullessaan ne juhlat, joita juhlitaan yhdessä television kanssa. Monikaan ei tule ajatelleeksi miten kiinteästi televisio voi olla osaa juhlaamme.

Itsenäisyyspäivänä kuulu katsoa valtakunnan katsotuinta ohjelmaa, Itsenäisyyspäivän vastaanottoa presidentinlinnassa. Ilman tätä Linnan juhlat -kättelyohjelmaa ei tunnu, että päivää on vietetty lainkaan.
Itsenäisyyspäivän viettoa 2016. Kuva TMK.
Monissa perheissä skoolataan samalla kuohuvan kera, arvostellaan naisten pukuja ja katsotaan miten kättely ensikertalaisilta sujuu. Ja yritetään pongata näkyykö tuttuja.

Itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyä 2010. Kuva: Lehtikuva.
Kun kerroin tästä tavastamme ruotsalaiselle kollegalleni, hän heti kysyi: Har ni flagga? Meidän perheessä pientä pöytälippua ei ole, mutta sinivalkoiset kynttilät kylläkin. Oleellista on kuitenkin kokoontua television ääreen, arvostella pukuja ja katsoa ketkä ovat saaneet kutsun tasavallan tärkeimpään juhlaan.

Ensimmäinen suora lähetys Linnan juhlista saatiin jo vuonna 1967, mutta yhtäjaksoisesti suoria lähetyksiä on voinut seurata vuodesta 1982 lähtien.

Nobelfesten

Naapurimaassamme Ruotsissa vastaavanlainen, koko kansan tv:n ääreen kokoava lähetys on 10.12 vietettävä Nobelfesten. Tässä ohjelmassa kohokohtana ei ole kättely vaan kolmen ruokalajin illallinen, Nobelmiddagen. Nobel palkinnon saaneet juhlivat ja syövät yhdessä Ruotsin valtakunnan eliitin ja kuninkaallisten kanssa. Ohjelman katsomiseen valmistaudutaan huolella. Useimmat valmistavat myös juhlavan kolmen ruokalajin menun, jota syödään tv-ohjelman ääressä ja myös pukeutuvat juhlavasti tilaisuutta varten. Syntyy tunnelma, että on mukana juhlassa. Samalla tavoin kuin Suomen itsenäisyysjuhlaa, Nobel illallistakin selostavat etikettiexpertit, ja muotitoimittajat kommentoivat kuninkaallisten ja valtakunnan silmäätekevien naisten pukuja.

Nobel-illallinen vuonna 2015. http://wownews.se/senaste-nytt/det-har-drack-gasterna-pa-nobelmiddagen/

 Ja jouluaattonakin katsotaan televisiota

 Eivät television kanssa vietettävät juhlat tähän loput. Jouluaattoon liittyy nykyisin rutkasti televisio perinnettä. Niitä on hiipinyt aattoomme ihan huomaamatta.

Joulurauhaa  julistetaan vuonna 2006. TMK
Joulurauhan julistuksen seuraamisesta alkaa useimman suomalaisen joulu. Me turkulaiset tietenkin pyrimme olemaan paikan päällä kun Suomen Turku julistaa joulurauhan, mutta muualla Suomessa tunnelmaan pääsee television kautta: Huomenna, jos Jumala suo.... on kaikunut jouluaattona klo 12 suorana lähetyksenä vuodesta 1983 lähtien.

Paavo Heinonen lukee joulurauhan julistuksen 2006. TMK/Martti Puhakka.

Joulurauhan julistus rytmittää suomalaisperheiden aattoaamua merkittävästi. Syödäänkö riisipuuro ennen vai jälkeen joulurauhan? Käydäänkö hautausmaalla ennen vai jälkeen?

Mutta mutta, televisio-juhlapäivä alkaa monilla jo aiemmin uudemmalla perinteellä. Yle esitti ensimmäisen kerran vuonna 1985 Lumiukon; rakastetun tarinan, jossa pyjama-asuinen poika lentää yhdessä Lumiukon kanssa läpi talvisen yötaivaan. Ohjelman tunnusmelodiasta Walking in the Air on tullut nykyisin myös suosittu joululaulu.
Lumiukkoa on esitetty vakiintuneella paikalla, puoli tuntia ennen joulurauhan julistusta jo pitkään.

Naapurimaassamme Ruotsissa jouluaattoa puolestaan rytmittää Kalle Anka eli suomalaisittain Samu Sirkan joulutervehdys. Kalle Anka alkaa telkkarista aina klo 15. Ohjelma on tullut aina vuodesta 1960 lähtien. Ohjelman ääreen kokoonnutaan monasti koko perheen voimin ja rauhoitutaan. Ja perheissä mietitään syödäänkö jouluateria ennen vai jälkeen Kalle Ankan?

Suomessa sama ohjelma ei ole saavuttanut näin kansallista merkitystä, vaikka lapsena se tuntui olevan tosi iso juttu. Muistan kun sitä ensimmäisen kerran esitettiin joulu aaton aattona 1978. Se tuli samaan aikaan kuin uutiset, jotka olivat isälleni tärkeät. Uutiset, joita tuli joka päivä! Disneyn piirretyt taas oli tuolloin erittäin erittäin harvinaista herkkua. No onneksi perheeseemme oli juuri hankittu väritv ja me lapset saimme katsoa siitä tuon maagisen ohjelman. Isälle haettiin jo varastoon raahattu mustavalkotelkkari.

Joku sentään vielä katsoo Samu Sirkkaa, kuten tämän blogin kirjoittaja. Kuva:  http://kiia-sofia.blogspot.fi/2015_12_01_archive.html
Yle esitti Samu Sirkan joulutervehdystä jouluisin aina vuoteen 1983 saakka, mutta sitten jostain syystä perinne katosi ja vaikka MTV otti sen taas aattoillan ohjelmistoon 1991, ei se ole saavuttanut sellaista asemaa kuin Ruotsissa. Nykyisessä Disney ohjelmien tulvassa Samu Sirkan taika ei pure samalla tavalla nykylapsiin kuin meihin vanhempiin. Sen vuoksi joudunkin yleensä katsomaan sitä yksin.

 Sanna Kupila


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...