perjantai 29. joulukuuta 2017

Sinivalkoista ja kirjavaa



Suomi 100 –tapahtumat alkavat olla lopuillaan, mutta kyllä niitä on riittänytkin. Kuralan joulussakin tehtiin normaalista 1940-1950-lukujen aikatasosta kahtena sunnuntaina hyppäys kylän oloihin ja jouluun vuonna 1917. Seikka tuli huomioitua joulukuusta myöden, sillä koristeiden joukkoon valikoitui mahdolliseksi keskustelun herättäjäksi ilmeisen vanha, eri maiden lipuista koostettu sarja.

Ja aivan, mm kollegani Kari osasi bongata tämän ajoitukseltaan hämmentävän kokoonpanon kuusen oksilta ja laittoi facebook-sivulleen siitä tunnistustehtävän.  


Nauhan toisessa päässä on Suomen valtiolippu siinä muodossa, joka sille annettiin vuonna 1920. Kaksi vuotta aiemmin vahvistetussa lipussahan oli vaakunan ylle sijoitettu kruunu, joka siis pudotettiin pois kuningaskunta-suunnitelmien kariuduttua lopullisesti.

Valtiolipun perusteella lippunauhan voisi ajoittaa aikaisintaan vuoteen 1920. Mukana olevaa Eestin lippua voisi äkkipäätä ajatella viitteeksi samaan aikaan, sillä maahan itsenäistyi vuonna 1918. Sini-musta-valkoinen lippu oli kuitenkin ollut  epävirallinen kansallistunnus jo vuodesta 1884.




1920-luvun ajoitukseen sopisi myös yllä olevan kuvan puna-kelta-sini-valko-musta-raidallinen Kiinan kansantasavallan lippu, jota käytettiin vuosina 1912 – 1928. Sen vieressä on kuitenkin puna-valko-musta Saksan lippu, joka jäi käytöstä jo vuonna 1918 (mutta oli tosin uudelleen käytössä 1930-luvulla).



Vielä hämmentävämmäksi kokonaisuuden tekee yllä olevan kuvan Portugalin lippu - vaakuna sini-valkoisella pohjalla - jota käytettiin vuosina 1830 – 1910 /1911.  Ei siis löydy sellaista vuotta, jolloin kaikki nauhan liput olisivat olleet käytössä. Ellei joukossa olisi Suomen valtiolippua, koristeen voisi ajoittaa hienosti vuoteen 1912 Portugalin juuri käytöstä jääneen ja Kiinan käyttöön otetun lipun perusteella.

No, ehkä joulukoristeelta ei edes kannata odottaa historiallista tarkkuutta. Ensimmäisen maailmansodan mullistusten jälkeen uudistunut lippugalleria ei ehkä ollut tarkasti jokamiehen mielessä, ja paperikauppias myi varmasti sitä mitä hänellä oli varastossa, jos se asiakkaalle kelpasi.  Mitäpä vanhentuneista lipuista, ehkä kuusenkoristeessa onkin ollut tärkeämpää värikkyys kuin sen historiallinen todenmukaisuus.

Mutta: nauhan kaikkiin muihin paitsi Suomen lippuun on painettu valtion nimi. Voisiko Suomen lippu ehkä ollakin lisätty nauhan päähän myöhemmin,  ja muu kokonaisuus olisi ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa? Finna-palvelun avulla suomalaisista museoista löytyy parikin samaa painojälkeä edustavaa lippunauhaa, joiden kokoonpano on erilainen: lahtelaisessa 20 lipun nauhassa mukana ovat mm kruunullinen vuoden 1918 Suomen lippu ja Itävalta-Unkarin lippu, helsinkiläisessä 15 lipun sarjassa puolestaan mm Japanin laivaston (?) ja Kreikan liput.

Katsaus sanomalehtitietokantaan  kertoo että joulukuusen lippuja onkin myyty sekä erilaisina koosteina että yksittäin. Lippuja on voinut hankkia ainankin jo 1860-luvulta alkaen kirja- ja paperikaupoista. Varhaisten lippukoristeiden ulkonäköä lehti-ilmoitukset eivät kerro. Vuoden 1900 paikkeilla, sortokaudella, meikäläiset lippunauhat muuttuivat poliittisiksi kannanotoiksi. Silloin alettiin myydä mm Suomen maakuntavaakunoilla, mutta varsinkin Suomen sinivalkoisilla tai punakeltaisilla väreillä ja Suomen vaakunalla koristettuja lippuja. 

Uusi Suometar 14.12.1900
 

Aina 1900-luvun alun lippunauhat eivät silti perustuneet valtiollisiin tai muihin alueellisiin tunnuksiin ja julistaneet kansallisia tunteita. Myytiin näet myös ”suomalaisten taiteilijain kuvittamia” joulukuusen lippuja, ja hyväntekeväisyyteen - kuten Valkonauhaliitolle tai keuhkotautiyhdistykselle - kerättiin rahaa aiheen mukaisin tekstein varustetuilla joulukuusen lipuilla.

Itsenäisessä Suomessa joulukuusen lippunauha vakiintui sinivalkoiseksi, eikä ole  en koommin poistunut  koristevalikoimasta. Eri maiden lipuista koostettuja nauhoja on koko ajan käytetty sen rinnalla, mutta kansainvälisyys ei joulun kuvastossa tunnu vetoavan suomalaisiin edelleenkään yhtä vahvasti kuin siniristilippu. Itsenäisyys ja joulu ovat kytkeytyneet yhteen, niinkuin itsenäisyyspäivä, armeija ja sota.


Aamulehti 23.12.1920

Erityisen suosittuja sinivalkoiset lippunauhat ovat olleet kuluneena vuonna.  Suomen 100-vuotisjuhlien ansiosta ne pääsivät loppumaan kaupoista jo hyvän aikaa ennen joulua.

torstai 21. joulukuuta 2017

Maasta vietyä


Museovirasto delegoi aikoinaan maastavientilupien myöntämisen maakuntamuseoille. Turun maakuntamuseossa/museokeskuksessa on diaario myönnetyistä (tai evätyistä) luvista alkaen vuodesta 1978, itse lupia kuvineen on vuodesta 1987 alkaen. Lupakaavake tulee täyttää kolmena kappaleena ja jokaiseen nidotaan valokuva ko. esineestä. Lomakkeeseen myös lyödään joukko leimoja niin että leimat ulottuvat samalla kertaa sekä lomakkeen että kuvan päälle. Yksi lomake jää myöntäneelle museolle, toinen hakijalle itselleen ja kolmas luovutetaan tullille.

Kun arkistoa selailee, käy ilmi että valtaosin on lupia haettu ja myönnetty huonekaluille ja muulle kodinesineistölle, jotka hakija on halunnut ottaa mukaan muuttaessaan ulkomaille. Toinen ryhmä ovat antiikkikaupan myötä liikkunut esineistö, tyypillisesti taidetta ja perinteisiä antiikkiesineistä, vaikka löytyypä joukosta "konekivääri M1905" (joka vuonna 1980 lupaa haettaessa ei edes ollut 100 vuotta vanha).

EU:hun liittymisen myötä lupien hakeminen selvästi väheni. Itse ehdin toimia lupa-asioiden esittelijänä vuosikymmenen verran ja siinä ajassa jätettiin vain seitsemän lupahakemusta, joinain vuosina niitä ei siis tullut yhtään. Hämmentävää kyllä, lupia on haettu esineille jotka eivät sitä tarvitse. Erään kerran haettiin lupaa maalauksille jotka olivat aivan liian uusia kuuluakseen lain piiriin (vuosirajat ovat 50/100 vuotta kohteesta riippuen). Kerroin kyllä että hakija maksaisi turhasta, mutta hän halusi sellaisen Venäjän tullia varten, joten mikäpä siinä. Lupa myönnettiin ja lomakkeisiin lyötiin vaikuttava määrä pyöreitä leimoja.

Nyt leimat on meidän osaltamme lyöty, sillä tämän vuoden alusta voimaan tulleen uuden lain mukaan maastavientilupien myöntäminen palautui Museovirastolle ja Kansallisgallerialle. Meille kertynyt lupa-arkisto toimitetaan Museovirastolle.

Museoviraston ohjeistus maastavientilupien osalta löytyy täältä.

torstai 14. joulukuuta 2017

Sitran ja luutun välissä




Siellä hän istuu Qwenselin talon kamarissa, Josefine Pippingsköld. 

Lapsen kokoinen puettu, pitkähiuksinen nukke on selin katsojaan ja osuu silmiin niin yllättäen melkein pimeän huoneen avoimesta ovesta, että eräästä kirjallisestakin asiakaspalautteesta on tavattu pyyntö tehdä Josefinestä vähemmän pelottava (”Please make Josephine less creepy”).

Voitte nähdä ”Josefinen” juuri meneillään olevan museon joulukauden aikana. Kun seuraavaksi tapaatte hänet museon näyttelyuudistuksen jälkeen, hän ei toivottavasti enää näytä haamulta, vaan on saanut uusien valaisimien myötä ympärilleen lempeän kajastuksen.

Juuri nyt Josefinen edessä on kirja, mutta yleensä hänet tapaa katsomassa mietteliäästi sitraa. Näyttelyuudistuksen aikana pureksittuun kysymysmassaan on sisältynyt muutama tätä soitinta koskeva ongelma. Soitin on paitsi hieman huonokuntoinen, myös epämääräiseksi koettu yksilö, koska osa museokävijöistä on väittänyt sitä kanteleeksi. Huonokuntoisuus korjaantuu, kunhan soitin pian pääsee konservaattorin käsittelyyn, mutta epävarmuus kyseisen yksilön oikeasta olemuksesta pakottaa tekemään taustatyötä. Onko kyseessä sitra, ja miksi Josefinellä ylipäänsä on edessään juuri sitra?

kuva: Turun museokeskus / Raakkel Närhi
Qwenselin talon sisustus kuvastaa professori Josef Pippingin eli aateloituna Pippingsköldin kotia. Perheessä soitettiin todellakin sitraa. Tämä varmistuu helposti lukemalla Maria Pippingin, Josefin ensimmäisen vaimon perukirjaa. Perunkirjoitus pidettiin vuonna 1800. Asiakirjassa seisoo selvin sanoin "en zittra med tolv strängar.”, siis 12-kielinen sitra.

Koska Josefinen soitinyksilössä on huomattavasti enemmän kieliä, pitää tietenkin nähdä, millainen olisi 12-kielinen sitra. Ja tätä penkoessa se sitten tulee, isku puulla päähän: perukirjassa käytetyllä sanalla zittra on voitu tarkoittaa paitsi sitraa, mutta myös luuttua!  Ruotsin akatemian sanakirjan antamista esimerkkilauseista voisi jopa päätellä, että sitraa sana zittra on alkanut merkitä varmimmin vasta 1800-luvun jälkipuolella.

Carl Mikael Bellman, Per Kraftin maalaus 1779. Nationamuseum, Tukholma. Kuva on annettu vapaaseen käyttöön.
No jopas sattui. Onko Josefinella siis ihan väärä soitin? Onko museokävijöitä johdettu harhaan vuosikausia? Josefine on pistetty soittamaan sitrayksilöä, joka ehkä onkin kantele, ja kaiken lisäksi hänen kenties kuuluisi soittaa luuttua! 

Taustatyöstä tulee nyt aivan pakollinen tehtävä, sotkua ei voi jättää selvittämättä. Museomaailmassa asiantuntijuutta onneksi riittää. Sibeliusmuseon johtaja Inger Jakobsson-Wärn vastaa ystävällisesti kysyttäessä, mitä perukirjan laatija on voinut tarkoittaa vuoden 1800 Turussa sanalla zittra. Vastaus vahvistaa täydellisen epävarmuuden. Juuri vuoden 1800 tienoilla sanan merkitys on alkanut painottua luuttu -soittimesta sitra -soittimeen. Lisäkoukerona sanalla on tuohon aikaan voitu yhtä hyvin tarkoittaa myös kitaraa, mutta sen vaihtoehdon sulkevat tässä tapauksessa onneksi pois perukirjassa mainitut 12 kieltä. Fifty-fifty- mahdollisuus, että museon esittämä kuvaelma sitraa soittavasta Josefinesta on oikein.

Museon nykyistä soitinyksilöä koskevaan kysymykseen tulee lohdullisempi vastaus. Sitra se on, kanteleesta ei epäilyistä huolimatta ole kysymys. Sibeliusmuseossa nähdään vielä ylimääräistä vaivaa varmistuttamalla tulkinta kanteleasiantuntijalla. Suomalaisen kanteletietokannan laatimiseen osallistunut Arja Kastinen kertoo kuvan perusteella Josefinen soittimen olevan ” 25-kielinen, osista rakennettu, diatoniseen C-duuriasteikkoon viritetty, pitkältä sivulta soitettavaksi tarkoitettu ja suoraperäinen, erityispiirteenä kaareva viritystappisivu, kauniilla koristemaalauksilla kuvioitu kansi ja viritystappisivu.” Kyseessä on nimenomaan selvä säätyläissoitin, erityisen hieno ja kaunis yksilö.

*
Lopputulos: Josefine saa pitää nykyisen soittimensa. Luuttu- ja sitra-tulkintojen ollessa tasan yhtä mahdollisia ei ole erityistä syytä lähteä vaihtamaan soitinta luutuksi. Selvittelyepisodi ei tuottanut yleisölle näkyvää muutosta Qwenselin talon sisustukseen - tyypillistä näkymätöntä museotyötä. Mutta mukavaa taustatietoa, opastusten pääomaa tämäkin harhapolku kartutti.

Ajatuksenpoikanen jää kytemään mieleen. Tiedetään, että Josef Pippingsköldin toinen vaimo Beata Arnell soitti nimenomaan luuttua. Voisikohan ”Josefinen sitran” rinnalle sisustukseen tai  jopa elävään musiikkiesitykseen päästä joskus myös "Beatan luuttu”? Ehkäpä nimenomaan ruotsalainen luuttu?

Ruotsalainen luuttu Musiikki- ja teatterimuseon kokelmista, kuva Mikael Bodner. Lähde Wikimedia comons CC BY-SA 3.0


maanantai 4. joulukuuta 2017

Ett Hem on Varsinais-Suomen vuoden museo 2017



Ett Hem-museossa sadan vuoden takainen porvariselämä osataan tehdä eläväksi.

Varsinais-Suomen museot ry ja Varsinais-Suomen maakuntamuseo myöntävät vuosittain Varsinais-Suomen Vuoden museoteko -tunnustuspalkinnon aktiivisesta museotoiminnasta ja ansiokkaasta paikallisperinteen hyväksi tehdystä työstä. Nyt tunnustuspalkinto jaetaan 20. kerran.

Vuoden museoteko-tunnustuspalkinto päätettiin tällä kertaa jakaa Ett Hem-museolle, museon yleisötoiminnan aktiivisesta kehittämisestä sekä museon elävöittämisestä keinona tavoittaa uusia kohderyhmiä. Palkinto jaettiin Varsinais-Suomen museokokouksessa Turun linnassa 1.12.

Ett Hem-museon perustivat 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Turussa eläneet Alfred ja Helene Jacobsson. Jacobssonit keräsivät taidetta ja sisustivat kotiaan sillä ajatuksella, että siitä heidän kuolemansa jälkeen tehtäisiin museo. Koti testamentattiin Åbo Akademin säätiölle, määräyksellä että koti tulisi säilyttää muuttumattomana, Ett hem-nimisenä museona. Museo avattiin yleisölle vuonna 1932, mutta on sittemmin siirretty uuteen rakennukseen, alkuperäisen päästyä liian huonoon kuntoon.

Museota hallinnoi yhä Åbo Akademin säätiö, yhdessä useamman muun museon kanssa. Viime vuosina museossa on intendentti Ulrika Gräggin johdolla tehty paljon onnistunutta uudistystyötä museon elävöittämiseksi ja sen ohjelmatarjonnan laajentamiseksi. Nykyään museossa voi esimerkiksi vierailla konsulinna Helene Jacobssonin ohjastamilla draamatopastuksilla, tai tiettyihin teemoihin erikoistuneilla kierroksilla. Museo on myös yhdessä asiantuntijoiden hankkinut kokoelman 1800-1900-luvun vaihteelle tyypillisiä koristekasveja.

Ett Hem sijaitsee osoitteessa Piispankatu 14 ja on avoinna tammikuussa viikonloppuisin, kesäkaudella 2.5.–30.9.2017 ja joulun aikaan 1.12.2017-7.1.2018. Joulukuussa on tarjolla jouluaiheista teemaohjelmaa.

Museon verkkosivut: http://etthem.fi

Intendentti Ulrika Grägg luotsaa Ett Hem-museota.










Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...