maanantai 13. lokakuuta 2014

Arkeologiset kaivaukset Katedraalikoulun alla


Katedraalikoulun kunnostamiseen liittyvät arkeologiset kaivaukset käynnistyivät loppukesästä. Kohde sijaitsee keskiaikaisen Turun ydinalueella, Suurtorin tuntumassa, Luostarin Välikadun ja Luostarin Jokikadun välissä. Nykyisen tontin luoteiskulmassa on sijainnut Pyhän Ursulan kiltatalo.
Katedraalikoululla on pitkät perinteet. Koulu on mahdollisesti aloittanut toimintansa samoihin aikoihin kuin tuomiokapitulikin perustettiin, 1270-luvulla. Asiakirjoissa vuonna 1326 ensi kerran mainittu katedraalikoulu sijaitsi 1400-luvulta lähtien osana tuomiokirkon ympärysmuuria nykyisen Akatemiantorin reunassa.  Vuonna 1640 perustettu Turun Akatemia muutti koulurakennukseen, ja katedraalikoulu siirrettiin uudisrakennukseen tuomiokirkon länsipuolelle.  Rakennus tuhoutui vuoden 1827 palossa, jonka jälkeen katedraalikoulu siirrettiin Raumalle, missä se toimi vuoteen 1830. Kyseisenä vuonna koulu muutettiin alkeiskoulun jatkokouluksi, kimnaasiksi ja siirrettiin Turkuun, vanhaan hovioikeuden taloon, jonka palosta säästyneet rakenteet ovat osana nykyistä koulukiinteistöä. Vuonna 1872 yhdistettiin yläalkeiskoulu ja kimnaasi, ja perustettiin Svenska klassiska lyceum i Åbo. Siihen liitettiin vuonna 1971 ruotsalainen tyttökoulu ja vuonna 1972 Svenska Samskolan. Samassa yhteydessä koulu otti vanhan nimen Katedralskolan i Åbo.
Kaupunkiarkeologiset kaivaukset tulivat paalutussuunnitelmien vuoksi ajankohtaisiksi vuonna 1912 rakennetun porrashuoneen ulkopuolella sekä vuonna 1955 rakennetun siipirakennuksen lattian alla. Kun porrashuoneen viereistä, pientä kaivantoa avattiin, voitiin pian havaita, että kohta oli aikaisempien kunnallisteknisten kaivantojen mylläämä. Kaivausten kesto supistui tältä osin kolmeen päivään, joiden aikana konekaivuun lisäksi kaivettiin arkeologisesti ja dokumentoitiin kaivannon pohjoiskulmassa ollut pieni nokare ehjää kulttuurikerrosta.
Varsinainen ongelmakenttä odotti lisäsiipirakennuksen alla. Rakennuksen betonilattia havaittiin koekairauksessa verraten massiiviseksi. Sen alla oli viisi betonista tukipalkkia ja täyttömaata. Palkit voitiin onneksi poistaa, koska ne olivat tukeneet ainoastaan lattiaa eivätkä seiniä. Täyttömaassa oli pistävä haju, joka lähti hiekan, laastinporon, tiilenpalojen ja kivien seassa näkyvistä mustista kokkareista. Täyttömaan poisto pysäytettiin, ja mustista kimpaleista otettiin näyte, joka lähetettiin analysoitavaksi. Tulos oli karu. Aine oli kivihiilitervaa eli kreosoottia, joka sisältää syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä. Täytöstä otettiin vielä lisänäytteet, joiden perusteella koko kerros oli pilaantunutta maata. Täyttökerrosta poistettaessa ja kulttuurikerroksen yläosaa kaivaessa tuli näin ollen suojautua asianmukaisesti.
Purkutyöntekijöiden ja arkeologien osalta se tarkoitti valkoisia, hupullisia kokohaalareita, jotka on valmistettu hiukkasilta suojaavasta materiaalista. Kasvot oli suojattava maskilla, johon ladattava puhallin toi kaasuilta ja hiukkasilta suojaavan suodattimen läpi hengitysilmaa. Kädet oli suojattava butyyli- tai neopreenikäsineillä. Suojavaatteet ja työjalkineet oli jätettävä kahvi- ja ruokataukojen ajaksi erilliseen tilaan. Niiden alla olevat työvaatteet oli vaihdettava seuraavassa tilassa ”taukovaatteisiin”. Taukotilassa käytettiin sisäkenkiä. Käsihygieniasta oli huolehdittava tarkkaan. Ymmärrettävästi tämä vaateruljanssi vei aikaa.
Kaivannossa työtoveria ei ensi vilkaisulla tunnistanut, koska kaikki olivat ”teletappipuvuissaan” samannäköisiä. Myös keskustelu oli kuulosuojainten ja kasvomaskin vuoksi vaikeaa, ja rajoittuikin enimmäkseen taukoihin.
Seuraava haaste syntyi kookkaista kivistä, jotka olivat kuuluneet vuoden 1827 palon jälkeen rakennettuun, nykyisen rakennuksen paikalla sijainneeseen ulkorakennukseen.  Kivet oli lattian purkamisen jälkeen jätettävä paikoilleen odottamaan arkeologista dokumentointia. Ne olivat sen verran massiivisia (läpimitta jopa metri pituussuunnassa), ettei niitä olisi purkutyössä käytetyllä puutarhakaivurilla pystynytkään siirtämään. Ne oli siis lohkottava pienempiin paloihin. Kivet osoittautuivat verraten sitkeiksi. Poranteriä, kiiloja sekä työtunteja on kulunut purkutyöntekijöiltä, ja kaikki kaivannossa työskentelevät ovat joutuneet käyttämään em. suojusten lisäksi myös kuulosuojaimia.


Palonjälkeisen perustuksen alapuolelta tuli esiin vanhempi rakennuksen perustus, tulisijan jäännökset sekä palanutta puulattiaa. Esinelöytöjä on tullut niukahkosti, etupäässä nauloja, joitakin metalliesineiden paloja, hieman keramiikkaa ja lasia.

Työntekijät voitiin vapauttaa suojavarustuksesta kaksi viikkoa sitten kun analyysitulokset näyttivät, etteivät kulttuurikerrokset enää olleet saastuneita. Toisaalta suodattimilla puhdistettu hengitysilma oli ainakin allekirjoittaneen mielestä hyvä uudistus. Moottoroitua hengitysmaskia hiukkassuodattimilla varustettuna voi suositella muihinkin sisätiloissa tapahtuviin kaivauksiin, kun ilmassa on pölyä.

Area 51 suunilleen syyskuun puolivälissä.

 
Nyt aletaan olla keskiajassa. Rakenteiden dokumentointia robottitakymetrillä 7.10.2014.


Tilanne 11.10.2014.

 
Ja sama tilanne 3D-pistepilvenä. Rakenteet skannattiin Turun yliopiston arkeologian oppiaineen Faro Focus 3D-laitteella.Ruutukaappaus T.R.

Teksti: Elina Saloranta ja Tanja Ratilainen
Kuvat: Elina Saloranta
Kuvatekstit: Tanja Ratilainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...